TOMPPA

Tomppa oli toinen meidän rottasiskoksista. Jos en ihan väärin muista, se syntyi 27.04.2008, ja tuli mulle Uwen kanssa 21.07.2008. 25.11.2009 Tomppa lähti rottien taivaaseen ja kova ikävä on tätä pikku tyttöstä <3 Tomppa olikin tyttö nimestään huolimatta ja siskoksista se rauhallisempi ja kömpelömpi. Tomppa oli enemmän sylirotta, koska se ei ryntäillyt hirveästi ympäriinsä jatkuvasti. Tompalla jäi takajalka kiinni kaikkeen mahdolliseen ja se onnistui saamaan itsensä heti pulaan, kun tein rottien häkkiin kanaverkosta suurennoksen ja tämä pikkuinen kiipeili siinä ja jäi kiinni. Se oli niin solmussa että verkko piti leikata palasiksi että sain sen irti, mutta Tompalle ei kuitenkaan sattunut mitään, se vaan vähän pelästyi. Kuitenkaan tämän jälkeen en uskaltanut suurennosta pitää häkissä.

Kerran kun olin junalla menossa pohjoiseen, säikähdin pahanpäiväisesti kun Tomppa nukkui kantokopassa selällään jalat taivasta kohti, kuin se olisi heittänyt henkensä. Onneksi se oli kuitenkin ihan elossa. Tomppa rakasti pesän rakentamista ja häkissä saikin olla aina ylimääräistä rompetta mistä oli sitten hyvä rakennella. Yhden tyynynkin se repi Uwen kanssa yhteisvoimin ihan riekaleiksi, että saivat pesän rakennusainetta :D

KUVIA: